keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Tilinpäätökseni 1v. työttömänä

Tuula kirjoitti mahtavan kirjoituksen vuoden välitilinpäätöksestä, ja vahvasti koin, että minunkin on se tehtävä ja että se on jopa velvollisuuteni, koska vuosi on ollut hyvin erilainen verrattuna aikaisempiin. Elämä ei ole iloisia rentoja Instagram kuvia (koska niistäkin olen saanut palautetta), vaikka valoisa luonne pohjimmiltaan olenkin. Olen ollut nyt vuoden työttömänä tai vapaalla, miten sen nyt ottaa. Vuosi on ollut lepoa, surua, prosessointia, sulattelua, ihmettelyä, pysähtymistä, pohtimista, etsimistä, myös iloa....niin paljon kaikkea, että siitä on vaikea kirjoittaa tyhjentävästi. Joka tapauksessa en kadu vuotta missään nimessä, koska olen päässyt yli työsuhteen aiheuttamasta pettymyksestä, olen tehnyt tutustumismatkan itseeni, kohdannut itseäni, hyväksynyt itseäni suurin piirtein tällaisenä kuin olen. Lisäksi olen ollut rennompi äiti, joka on paljon paikalla, jos nyt ei vieläkään ihan aina läsnä (coming there or not).

Muistan vieläkin miten ristiriitaiselta irtisanoutuminen tuntui! Pieni ääni takaraivossani uikutti, että tästä seuraa paljon hyvää, mutta egoni itki, että olen kuitenkin jotenkin epäonnistunut. Onneksi apunani oli ystävien lisäksi työpsykologi, jonka luona ehdin käydä n 3 kk ennen työsuhteen loppua. Puhuminen auttaa aina, ajattelen, ja uskon (edelleen sokeasti) että niin se on. Vaikka elämänmuutos oli iso, että en kuitenkaan käsittänyt sitä tuolloin, prosessointia ja tunteita on riittänyt tähän vuoteen saakka. 

Tyytyminen käy rutiinilla, koska OK-ratkaisut ovat turvallisia. OK ratkaisut eivät tuota pettymyksiä ja niihin olen - valitettavasti - ollut aikaisemminkin tottunut. Olen pettänyt itseni monta kertaa, ottanut vastaan työn, koska minut on sinne haluttu, ja olen jättänyt sanomatta kenellekään mitä oikeasti haluaisin, olen luullut etten ansaitse enempää. ”Ei kaikkea voi saada”, sanoo niin moni, ja niin olen itsekin itselleni puhunut (en muille, koska uskon kaikista läheisistä parasta JA ENEMMÄNKIN). Mutta välillä mietin, että MIKSI? Miksi muut voivat/voisivat tavoitella unelmiaan, ja minä en? Koska en uskalla tai osaa edes pyytää?

Mutta onhan se fakta, että on ihan kauhean pelottavaa tavoitella mitä haluaa, vaikka moni on kannustanut minua etsimäään töitä intuitio, intohimo, rohkeus edellä. Mutta mitä jos ei tiedä tarkasti mitä haluaa? Sitä tietää ja tunnistaa asioita joista pitää, ja jotka tuottavat iloa; esim kirjoittaminen  kaikissa muodoissaan, valokuvaaminen ja siinä kehittyminen, asiakaspalvelu,  ihmiset ja uusien ihmisten tapaaminen, elämäntarinat, parhauksien etsiminen/löytäminen ihmisissä, uuden kehittäminen ja prosessien parantaminen, pukeutuminen niin, että ihminen tuntee olonsa hehkuvaksi, kauneuden löytäminen.

Tiedän myös mitkä ovat heikkouteni; ajoittainen huono itsetuntoni, kiinnostus liian moneen asiaan ja herkkyyteni. Muun muassa.


Ja hei, en tiedä mikä on seuraava urani (edellisen kanssa elelin melkein 15v.), mutta uskon, että se on hyvä, koska minulla on edelleen haaveita, unelmia ja potentiaalia, draivia. Enkä onneksi  peilaa ihmisarvoani työssäkäyvien kanssa - vaikka hetkellisesti ajatus voisikin käydä  mielessäni. 

Uusi elämäni ei ole edelleenkään valmis, olen edelleen matkalla. Välillä uskon itseeni, toisena päivänä en niin vahvasti. Se on elämää. On hyviä ja huonoja päiviä, joskus ne liittyvät itsetuntoon tai siihen, että lapsi ragesi. Elämä on  kuitenkin täynnä mahdollisuuksia - meille kaikille. Eiks joo?  


Puss,
Taru

20 kommenttia:

  1. Ihana pysäyttävä postaus. Työn pitää olla mielekästä ja elämän myös, ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin ajattelen, työn pitää olla mielekästä ja elämän myös ja jokainen tiedostettu ja tiedostamaton askel otetaan sitä kohti. ;)

      Poista
  2. Hienoa että on olet uskaltanut hypätä ajoissa pois sellaisesta kyydistä missä et ole viihtynyt tai missä olet voinut huonosti. Kyllä se paikka sullekin vielä löytyy, olet ulospäin ainakin niin positiivinen ja helposti lähestyttävä. Joskus mietin itsekin, olisiko pitänyt tehdä muita ratkaisuja, mutta mä oon tällainen jahkaaja ja tehnyt yksityisyrittäjänä hommia jo v. -88 lähtien siis ikuisuuden :D. Hyvää jatkoa ja aurinkoista kesää sinulle ihanainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari kauniista sanoista. Mä olen ollut virran vietävissä n 24 v iästä lähtien jolloin löysin urani edellisestä työpaikastani . Tässä iässäkin on kuitenkin NIIN paljon elämänkokemusta ja annettavaa ja niin paljon asioita, jotka kiinnostavat.

      Sinä ainakin vaikutat olevasi oikealla uralla, mikä se ikinä onkaan. Ihailuni!

      Kesän jatkoa ja aurinkoisia päiviä ihanainen <3

      Poista
  3. Kiitos rehellisestä kirjoituksesta, uskon että muutokset ovat aina eteenpäin. Muista se! t. Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi. Rehellisyys rulettaa, senhän me tiedämme. :D

      Poista
  4. Minusta onkin turha peilata itseään missään tapauksessa toiseen ihmiseen. Työ on vain työtä ja me ollaan vain me. Ollaan parempia ihmisinä, hiiteen kaikki tittelit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhaa se on, olet ihan oikeassa. Minä en todellakaan määritä itseäni enkä muitakaan titteleiden perusteella, mutta sellaisiakin valitettavasti löytyy.

      Poista
  5. On se vaan hauskaa, että olette mieheni kanssa olleet samassa työpaikassa. Uskon, että kun kaikki tapahtuu, silloin valkenee miksi piti kulkea tämä kävelty polku, joka on varmasti ollut tuskainen. Arvostan niin avoimuuttasi ja rehtiyttäsi ja olet yksinkertaisesti upea, jonkun pitäisi löytää sinut jo ihan täältä blogin kautta ja palkata ja ymmärtää minkälainen helmi on nyt kyseessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma on pieni :D

      Niin minääkin uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja niin on tällä työttömyydelläkin. Ehkä mun oli tarkoitus hiukan huilia ja pohtia, eikä rynnätä heti taas uuteen työhön.

      Ehkä mä teen oman työnetsintäpostauksen :D

      Kiitos vielä ihanista ja kannustavista sanoista, jotka kirvoittivat muutaman ilonkyyneleen. <3

      Poista
  6. Sitä, mitä haluan tehdä, mietin itsekin edelleen. Tuskin se on ainakaan sitä, mitä tällä hetkellä teen työkseni. Oma "vikani" on, etten uskalla kehua itseäni ja kuvitella olevani missään hyvä. Mitä, jos tuotankin pettymyksen, kun en heti olekaan niin hyvä, kuin olen uhonnut.

    Välitilinpäätöksiä olisi hyvä tehdä vaikka puolivuosittain, jotta näkee minkälaista polkua on tullut kuljettua. Ja tarvittaessa voi tehdä korjausliikkeitä.

    Suloista iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kuule uskon, että kyllä se meille vielä löytyy, se just meille sopiva työpaikka.

      Uskon useimmiten (paitsi kun ahistaa) loputtomiin mahdollisuuksiin. Uskon, että polku, jolta käännyit väärään suuntaan, kaartaa ja tulee taas eteesi, että työ, jota sinun on tarkoitus tehdä, löytää sinut, vaikka juoksisit kuinka kauas. :D

      Uskotaan hyvään ja mahdollisuuksiin, muru!

      Poista
  7. Hyvä kirjoitus!
    Tuollaisia ratkaisuja, minkä olet päätynyt tekemään ei ole helppo tehdä. Ainakaan enää keski-iässä, kun on turtunut vallitseviin rakenteisiin ja on elatusvastuukin. Polku on varmaan ollut omaa ajatusmaailmaa avartava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kultainen. Päätös oli sillä kuuluisalla intuitiolla tehty, mutta ei tietenkään helppo. Kuten hyvin kirjoititkin se on kuitenkin ollut ajatusmaailmaa avartava ja olen aika varma, että joskus voin vielä ajatuksissa kaipailla näihin päiviin.

      Toisaalta pikku hiljaa jo haluisin päästä hommiin, tekemisen meininkiin ja oikeisiin töihin!

      Poista
  8. *huoks* piti lukea moneen kertaan, kun kolisi niin kovaa - koko kevään olen vellonut samoissa ajatuksissa.
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih olisipa mukavaa päästä pääsi sisään hiukan kurkistamaan millaisia ajatuksia siellä pulputetaan. Tsemppiä! <3

      Poista
  9. Loistava teksti! Ei taatusti ole helppoa lähteä työpaikasta itse näinä aikoina, kun töitä ei ole joka oksalla ottaa. On uskallettava luottaa tulevaan ja siihen, että selviää myös taloudellisesti kaikesta. Olit todella rohkea kun teit tuon liikkeen. Olet pärjännyt ja selvinnyt lasten kanssa ja varmasti olet ollut heille läsnä tänä vuonna enemmän. Mieheni, joka otti suuren askeleen kolme kuukautta sitten ja vaihtoi työpaikkaa lähes 20 vuoden jälkeen, joutui nyt sitten jo työttömäksi. Yritys, joka hänet ehdottomasti halusi ja pyyteli moneen kertaan, purki työsopimuksen koeaikana. Meidän perheessä kolisi kivet taas hetken aikaa kovasti sen tunnelin suulla, josta jo hieman aurinko pilkotti.
    Sinun tilanteesi työmarkkinoilla alkaa mielestäni olla hyvä. Olet sen ikäinen, että työelämää on vielä jäljellä, mutta et enää välttämättä jää äitiyslomalle ja kohta lapset ovat niin isoja, etteivät he tarvitse sinua muutenkaan niin paljon. Työnantajan otollisinta materiaalia! Kyllä sinä paikkasi löydät!
    Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kultainen kannustuksesta! Rohkeutta lähtö tosiaan vaati, uskallusta luottaa tulevaan myös. Useimmiten sitä edelleen luottaa ja uskoo, vaikka niitä huonoja päiviäkin on.

      Voi ei, kuullostipa kurjalta tuo miehesi tilanne. Olen pahoillani teidän puolesta. Paljon tsemppiä. Ei kuullosta ihan reilulta tuo työpaikan toiminta...

      Itse haluan ajatella, että ei ole sattumia tai vääriä valintoja. Nekin vievät lopulta sinne minne on tarkoitus mennä. <3

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!